UA-52254593-1

14.9.2016

Puhuin taas treffeillä sijoittamisesta!

Blogiini näyttää syntyvän sivutarina, jossa käyn läpi sitä, voiko treffeillä puhua sijoittamisesta. Jatkotarinan ensimmäiseen ja toiseen osaan pääset edelläolevista linkeistä. Pitäkää kiinni kuvitteellisista hatuistanne, hurjaa analyysiä on tulossa. Treffeillä nimittäin voi puhua sijoittamisesta, jälleen näin pääsi käymään.

Leikitään, että olisin käynyt treffeillä henkilön kanssa, jota kutsuttakoon “uusi tuttavuus numero kolmeksi”. Uusi tuttavuus numero kahden kanssa, muuten pian kaksi kuukautta sitten (aika hurja treffailutahti minulla näemmä on), tuli keskusteltua myös sijoittamisesta.

Tällä kertaa asia tuli esiin ihan itsestään. Uusi tuttavuus numero kolme on töissä jos nyt ei sijoitusalalla, niin sitä sivuavissa työtehtävissä. Oli ihan luontevaa todeta, että sijoittamista minä sitten harrastan. Lisäksi uusi tuttavuus vaikutti lähinnä helpottuneelta että ymmärrän alaa, oli kai tottunut siihen, että rikollisena pidetään, finanssikriisin aiheuttajana ja sellaista.

Vaikka otokseni on pieni, niin tulokset ovat sijoittamisesta keskustelun suhteen lupaavia. Tämä voi tosin liittyä siihen että pidän kovasti älystä ja huumorintajusta. On hyvä juttu jos on paljon intiaaneja kanootissa (tarkennus, en etsi taustoiltaan amerikan alkuperäiskansojen edustajaa, vaikka ei se estekään olisi). Ja jos on hitusen ylimääräistä rahaa ja hahmottaa yhteiskuntaa, niin sijoittaminen on looginen lopputulos. Huumori nyt ei taida erityisemmin liittyä sijoittamiseen, ei suuntaan eikä toiseen.

o o o

Otsikon ulkopuolelta: Myönnettäköön, että hitusen kyllä viehätyin tästä uudesta tuttavuudesta. Valitettavasti vaan minulla on pieni epäilys, että tuo viehättyminen ei ollut yhtä vahvasti molemminsuuntaista.

Toivottavasti ennen niin poikamaisen avoin ja suora, nyttemmin keski-ikäistynyt charmini, ehtii purra niin tehokkaasti, että pian uusi tuttavuus numero kolme tanssahtelee kepeänonnellisesti ympärilläni ja heittelee tielleni ruusun terälehtiä, kun kävelemme ilta-auringon lämmittäessä meren rannalla.

Noh, katsotaan. Jatkoakin on tulossa. Siitä tämän blogin lukijat eivät saa kuulla mitään, koska tämä on blogi sijoittamisesta.

o o o

Vielä toisen kerran otsikon sivusta, kun olen vauhtiin päässyt. Treffailussa, nettituttavuuksissa ja kaikenmoisissa on kyllä oma viehätyksensä. On kivaa olla kiinnostunut, ja on kivaa, kun on kiinnostava.

Mutta minulla on kyllä sellainen fiilis kun on palatessa pitkältä matkalta. Lentokoneen ikkunasta saattoi nähdä komeita maisemia ja öisessä taksissa on ihan kiva katsella syyssadetta, mutta kyllä sitä haluaisi olla jo kotona.

o o o

Mainos (Eliittikumppani). Eliittikumppani siis ei liity allekirjoittaneen parinmuodostukseen, mutta ajattelin kokeilla, että generoituuko allekirjoittaneen blogista linkkejä myös deittipuolelle. Jos joku lukija olisi romantiikannälkäinen sijoituksenharrastaja (eli vähän niin kuin minä).

Rekisteröidy ilmaiseksi ja löydä kumppani, joka oikeasti sopii sinulle

* Linkki on affiliate-linkki, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. 

2 kommenttia:

  1. Ei valmiissa maailmassa kiire ole? Hiljaa hyvä tulee monissa asioissa, myös treffien maailmassa ja kumppanin etsimisessä. Monesti jos tapaa monta ihmistä pienen ajan sisään niin ei ehdi kunnolla miettimään yhden ihmisen hyviä ja huonoja puolia ennen kuin on jo seuraava listalla, kannattaa siis ottaa hitaasti jotta oikeasti huomaa jääkö treffeistä hymy mieleen useammaksi päiväksi vai katoaako se päivässä-kahdessa muiden asioiden alle.

    ja mitä sijoittamiseen puheenaiheena tulee niin ihan hyvä vaan ettei asia ole naistenkaan keskuudessa enää täysi tabu tai mörkö josta puhuvat vain pankinjohtajat tai yrityspomot. Talous on kuitenkin yksi suurimmista parisuhteiden riitakohteista joten jos jutustelu siirtyy luontevasti rahaan niin näkeepähän jo ennen mitään vakavemman virittelyä, että ollaanko talousasioista samoilla linjoilla :)

    VastaaPoista
  2. Noinhan se on, mitä sitä hoppuilemaan kun ei ole kiire.

    Kieltämättä - en ole asiaa pohtinutkaan - onhan se ihan tärkeää, että myös talouden suhteen ollaan noin samalla sivulla. Ei ihan samassa kohdassa, mutta olisihan se ahdistavaa jos toinen kaiket illat ottaisi pikavippilainoja.

    VastaaPoista