UA-52254593-1

8.7.2016

Neljännesvuosikatsaus 4-6/2016: pitkästä aikaa tuottoa

On taas neljännesvuosikatsauksen aika. Luvut otin systeemeistä 1.7., eli raportoin tässä viikon takaista tilannetta.



Ensin olennaisimpaan kuvaan. Yllä näkyvät kaksi olennaisinta palkkia rinnan: mikä on sijoitusteni kokonaisvarallisuus, ja minkä verran euroja olen vuosien varrella sijoittanut. Kiitos kevään muuttuneiden elämäntilanteiden jouduin realisoimaan hieman varallisuutta, joka näkyy punaisessa palkissa. Sen sijaan tuottoa tuli - pääosin kevään osinkojen seurauksena - ihan kivasti. Tämä ilmenee paremmin seuraavasta kuvasta.



Tässä kuvassa on sinisellä euromäärä jonka olen sijoittanut kyseisenä ajanjaksona. Punaisella on sijoitusvarallisuuden arvonmuutos huomioiden tuon lisäsijoituksen (eli mitä tapahtui jos lisäeuroja ei huomioida).

Kevääseen 2015 asti sijoittaminen oli leppoisaa. Jonkin verran lisää sijoituksia, jonkin verran kasvua varallisuudessa. Viime vuoden keskivaiheilla sijoitin edelleen lisää, jopa enemmän kuin aiemmin, mutta samaa tahtia tuotot heikkenivät. Tuotot kävivät vuoden 2015 lopulla plussalla, alkuvuonna miinuksella, ja nyt taas hiukan plussalla.



Edellisistä saa myös toisenlaisen kuvion. Tässä on sijoitusvarallisuuteni arvon muutos kun uudet sijoitukset jätetään huomioimatta. Tässä on sen verran puutetta että vuosineljänneksen aikana sijoitetut eurot ehtivät kyllä jo tuottaa voittoa tai tappiota kyseisenä aikana, mutta melko pieni on kuitenkin näiden vaikutus.

Summa summarum:

  • Viimeiset puolitoista vuotta sijoitusvarallisuuteni on aika lailla sahannut edestakaisin - ei nyt paljoakaan tappiota, muttei voittoakaan. Tämän seurauksena korpivaellan 50 000 euron rajan molemmilla puolin.
  • Tuotto tulee lähinnä osinkojen seurauksena.
  • Jo parin vuoden perspektiivillä huomaa, että alat ovat varsin syklisiä ja eritahtisia. Jossain vaiheessa pankit olivat kruunujalokiviäni, nyt esimerkiksi Munich re kyntää miinus 8 % kun epävarmuutta on ilmassa. Toisaalta metsäteollisuus on tehnyt toiseen suuntaan comabackiä. Eli piensijoittajan vinkkelistä: toimialakohtainen hajauttaminen kannattaa.

Sijoitusrintamallani on lähikuukaudet hiljaista. Muuttuneen elämäntilanteen takia otan rauhallisesti, kasvatan puskirivarantoa ja tarkkailen paljonko jää käteen. Lisäksi maksan Nordnetin 3000 euron sijoituslainan pois, ja säästän yhteen isompaan hankintaan (loppuosa asunnosta). 

Veikkaan, että tosissaan pääsee taas harrastamaan ensi keväänä. Sitä odotellessa saatan kyllä tehdä pieniä ETF-kuukausiostoja Nordnetin* kautta jne., jos tulee notkahduksia.

* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. En kyllä vielä tiedä mitä kaikkea klikkauksen jälkeen pitää tehdä että raha vaihtaisi omistajaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti