UA-52254593-1

14.2.2016

Blogin kävijämäärät puoleltatoista vuodelta ja muita tilastoja

Ensimmäisen bloggaukseni julkaisin maaliskuussa 2014, pian kaksi vuotta sitten. Tästä pääset tämän sivuston ensimmäiseen bloggaukseen kautta aikojen. Kesällä 2014 tajusin laittaa mukaan kunnon analytiikan. Analytiikka on nyt nakuttanut tietoa puolitoista vuotta, ja on aika avata tilannetta. Kävijätilastoja perkasin myös puoli vuotta sitten.

.

Aloitetaan olennaisimmista. Ylhäällä on käyntien ja kävijöiden kuukausitason määrät. Käynti viittaa montako kertaa sivustolla on käyty, vähän niin kuin montako kertaa Alepassa käydään kuussa. Kävijät viittaa taas siihen kuinka monelta koneelta on käyty. Cookiet ja tiukat tietoturva-asetukset voivat johtaa siihen, että osa uudelleen tulevista kirjautuu uusiksi kävijöiksi.

Käyntimäärä on noussut tasaisesti. Noin vuosi sitten käyntejä oli ensimmäisen kerran lähellä 3000 käyntiä, ja viime syksynä taso vakiintui jo tuon yläpuolelle. Tammikuu on ollut blogini suosituin kuukausi, noin neljällä ja puolella tuhannella käynnillä.

Yksittäisiä sivuja katsottiin viime vuonna yhteensä hieman päälle 56 000 kertaa.

Kasvavat käyntimäärät myös sitouttavat bloggaamaan. En minä nyt tekstejä tyhjästä nyhjäise, mutta jos käyntimäärät olisivat nollissa, niin taatusti se söisi motivaatiota. Se että kirjoituksia luetaan ja niitä kommentoidaan, on ihan kivaa.



Keskimäärin olen kirjoittanut 4,1 tekstiä kuukaudessa. Tekstien määrän vaihtelu on aika suoraan sidoksissa omiin kiireisiin. Jos ei ole aikaa, ei pukkaa tekstiä.

Miten saavutaan?



Nyt tarkastelen vain viime vuotta. Vajaa puolet päätyy sivuille googlaamalla. Sosiaalisen median rooli on yllättävänkin iso, neljänneksen luokkaa. Suora liikenne pitänee sisällä myös omat käyntini, en ole ryhtynyt analytiikassa rajaamaan itse käyttämiäni IP-osoitteita.

15 % tulee linkkien kautta, siitä kiitos pääosin kollegabloggareille. Lista on seuraavanlainen.



Warren Fyffet johti allekirjoittaneen sivuille peräti yli 1200 kertaa vuodessa, keskimäärin miltei kolme kertaa päivässä! Paljon kiitoksia. Muutoin vaikuttaa siltä, että etenkin tuoreilla bloggareille - kun haku ei vielä löydä - muiden bloggareiden tarjoama näkyvyys on isossa roolissa.

Olen huomannut muutamissa muissa blogeissa allekirjoittaneen yhtenä ihan merkittävänä liikenteen lähteenä. Hyvä niin. Yritän itse lisäillä blogrolliini muita sitä tahtia kun huomaan ja muistan, saa myös esittää toiveita.

Mitä luetaan?

  1. Etusivu, 19492
  2. Vertailussa Suomessa myytävät osakeindeksirahastot, 4 284
  3. Ryhdyin ETF-kuukausisäästäjäksi, 2 704
  4. Ovatko asuntorahastot järkevä sijoituskohde?, 1 880
  5. Portfolio, 1 860
  6. Passiivinen tulo, 1 620
  7. Tietoa minusta, 1 117
  8. Vertailussa Suomessa myytävät osakeindeksirahastot, 919
  9. Uusi välittäjä tulossa: Lynx aloittaa Suomessa ehkä marraskuussa, 748
  10. Ensimmäinen merkintäni Nordnetin superrahastoon, 716
  11. Miten toimin kun pörssikurssit romahtavat: en tee juuri mitään, 551
  12. Ovatko asuntorahastot järkevä sijoituskohde?, 422
  13. Miten hyötyä Nordnetin kampanjoista?, 359
  14. Mitä välittäjiä käytän sijoittaessani?, 351
  15. Tulossa isompi hankinta: HCP Quant, 334
  16. Ryhdyin ETF-kuukausisäästäjäksi, 329
  17. Minustakin asuntosijoittaja - jonakin päivänä, 301
  18. Mitä suomalaisia osakkeita ostaisin, jos ostaisin, 300
  19. Tavoitteet vuodelle 2015, 293
  20. Sijoituselämän oppeja: minä ja Volkswagen - kuinka voi puolessa vuodessa mennä paljon asioita pieleen, 245
Kun katsoo top 20 -listaa luetuista sivuista, kärkipää on varsin indeksi- ja rahastosijoittamishenkinen. Tämä on ihan ymmärrettävää, indeksisijoittamisesta puhutaan nyt paljon ja se sopii mainioista etenkin sijoittamiseen tutustuessa Lisäksi osakeanalyysini ovat aika fiilispohjaisia, timanttisia analyysiä niistä ei löydy.

Etusivun rooli on iso. Se on loogista, sillä tekstit näkyvät etusivulla kokonaisuudessaan. Miksi klikata alasivulle jos lukee koko tekstin saman tien…

Tästä eteenpäin?


Tämä blogi jatkanee nykyisenkaltaisena niin pitkään kuin jatkaa. Olipas lattea muotoilu. Tarkoitan sanoa että mitään erityisen dramaattista ei sijoittamispuolella ole tietääkseni tulossa. Henkilökohtaisella puolella kenties. Mutta seuraan jatkossakin sijoituksieni tilannetta, sijoitan pikku hiljaa lisää ja kirjoitan kun siltä tuntuu.

Luulisin kuitenkin että tahti voi jopa kiihtyä. Tähän on kolme syytä:
  1. Kasvaneet kävijämäärät motivoivat.
  2. Kommentteja ja keskustelua syntyy enemmän. Huomaan, että tämä myös lisää voisiko sanoa omaa innostusta, ainakin jos vertaa siihen, että kukaan ei koskaan reagoisi mihinkään.
  3. Huomaan pikku perfektionistin pukkaavan esiin. Hion sivustoa siistimmäksi ja seuraan analytiikkaa huolella. On ihan kiva kun saa aikaan toimivan kokonaisuuden, on se aitan rakentaminen tai töissä jonkin prosessin hiominen. Tai verkkosivun yläpito.
Mutta katsotaan. Hyvää miltei jo kevään jatkoa, ja ystävänpäivää.

3 kommenttia:

  1. Hei. Kiitokset samaten omasta puolestani näkyvyydestä erityisesti kirjoituksessa. Kiitokset samalla mielenkiintoisesta jutusta, oma analyytikka ei ole yhtä hyvällä tasolla. Omat lukijamääräni ovat sinua korkeammalla tasolla, mutta parhaat juttusi ovat keränneet enemmän lukijoita kuin omat eniten luetut. Omalta osaltani tilastot osassa juttuja on varsin mielenkiintoiset. Lukemat esimerkkinä teksti- ja tilastosivuilla vaihtelee.

    Olen itse päätynyt johtopäätökseen, että muokatuissa viesteissä tilastointi toimii eri tavalla kuin alusta asti entisellään olleissa. Epäilen, että vanhemmissa jutuissa tilastointi ei pidä paikkansa. Samten olen ihmetellyt joskus, että sivullani voi olla 300-500 käyntiä päivässä ja silti luetuimmalle yksittäiselle jutuille saattaa olla vain 100 katselua. Kun summaa luetuimmat jutut ollaan erittäin kaukana kokonaismäärästä.

    VastaaPoista
  2. Itse suosin Google Analyticsiä. Se on maksuton ja ihan hyvä, lisäksi Google on firmana hyvä torppaamaan hakukoneet ja muut analyttikasta. Eli on aika relevanttia kamaa. Myös helppo virittää, usein vain parilla klikkauksella.

    Ainakin Analyticsin puolella tilasto on kiinni sivun url-osoitteessa. Jos siihen ei koske, niin jutun muokkaamisen ei pitäisi vaikuttaa lopputulemaan.

    Tuo 300-500 käyntiä päivässä, mutta parhaassa vain 100 ei ole mielestäni mitenkään kummallista. Jos tyyliin puolet tulee googlen kautta jollekin alasivulle, niin se hajaantuu kaikkien aiempien tekstien kesken. Eli jos niitä lukemisia on vaikka 400 joista 200 otetaan päältä pois, niin 200 jäljellejääneestä 100 on jo aika paljon.

    Mutta tämä riippuu osin siitä mitä seurantoja käyttää.

    VastaaPoista
  3. Heh, blogini osinkokuningas (ex viisikymppisenä eläkkeelle) pääsivät lähes warren rinnalle =)

    Google analyticsistä sen verran että ilman sen konfigurointia ainakin minulle tuli satoja "haamu" käyntejä. Nämä ovat indeksointi palvelimia jotka eivät ole siis aitoja kävijöitä. Jos ei näitä muokkauksia Analyticsiin tee niin data ei ole kauhean luotettavaa. Täällä esim neuvoja miten pääsee referrer spammista eroon:

    https://www.optimizesmart.com/geek-guide-removing-referrer-spam-google-analytics/

    VastaaPoista