UA-52254593-1

12.7.2014

Väliyhteenveto Q2/2014, eli mitä sijoituksilleni tapahtui kevätauringon paisteessa vuonna 2014

Nyt elämme jännittäviä aikoja. Tai ainakin minä elän jännittäviä aikoja. Ensimmäistä kertaa oikeastaan ikinä vertailen sijoituksieni tuottoa huomioiden myös sen kuinka paljon olen sijoittanut uutta rahaa kyseisenä aikana. Saanko esitellä, huhti-kesäkuun 2014 vertailu.

Tosin heti alkuun tarvitsee olla tylsä. Maaliskuun yhteenvedon tein 20.3., ja kesäkuun vasta tänään. Vertailussa on oikeastaan miltei neljä kuukautta. Jäin odottamaan Ålandsbankenin asuntorahaston neljännesvuosikatsausta. Jatkossa pitää olla rivakampi, aina on jotain mitä voisi jäädä odottamaan.

Mutta itse asiaan. Maaliskuussa sijoitusvarallisuuteni oli 28 041 euroa. Tänään summa on 33236 euroa. Kasvua siis tänä aikana peräti 5195, eli yli viisituhatta euroa. Mutta jos tästä vähentää tänä aikana sijoitetut 2346 euroa, niin “todellinen” omaisuuden arvonnousu on 2849 euroa.


Prosentteina tämä tarkoittaa sijoitetun summan nousua 18,5 % ja sijoituksille vajaassa neljässä kuukaudessa 10 % nousua.

Tovin aikaa tuossa katselin lukuja epäileväisenä, oudon hyvin on mennyt. Kaksi huomioinarvoisaa asiaa kuitenkin löytyy:

  1. Olen voinut tehdä laskuvirheen. En prosenteissa vaan sijoitetuissa euroissa. Olen vähän epäileväinen sen suhteen olenko onnistunut laskemaan kaikki sijoituseuroni mukaan, sillä voisi selittää prosentin tai pari.
  2. Maaliskuun katsaus osui melko lähelle Krimin kriisin ainakin tähänastisia “pohjalukemia”. Siinä vaiheessa pörssikurssit olivat kyllä nousseet jonkin verran, mutteivät kovinkaan paljoa. Edessä oli parin kuukauden pörssinousu joka taittui vasta nyt kesähelteillä.

Sitten sijoitukset luokittain. Kuvio on muuttunut runsaasti viime kerrasta.



  • Osakkeiden arvo on noussut hiukan, vaikka olen myynyt niitä pois runsaalla tuhannella eurolla. Toisin sanoen osakkeiden kappalemäärä on vähentynyt, mutta niiden arvo on noussut enemmän kuin olen myynyt.
  • Passiivisten eli indeksirahastojen ja korkorahastojen määrä on kasvanut hiukan. Noita kahta luokkaa ostan kuukausisäästöinä, joten noin sen kuuluukin mennä. 
  • HCP Quant nousi listoille ja suoraan sijalle kaksi. Päädyin listaamaan tämän erikseen (vaikka onkin aktiivisesti hoidettu rahasto), jotta ei sotke vertailtavuutta. Perusteeni siitä miksi satsasin juuri tähän rahastoon löytyy toisaalta blogistani.
  • Aktiivisten rahastojen määrä on tippunut - ja paljon. Käytännössä myin vanhat omistukseni pois, enkä osta uusia tilalle kuin hakiessani jotain sellaista sijoitussuuntaa johon ei pääse käsiksi indeksirahastojen avulla. 
  • Sijoittamista odottavien eurojen määrä on tippunut. Tähän löytyy montakin syytä, yhtenä toisaalla mainittu HCP Quant. Tavoitteeni on varautua kurssien laskuun suurentamalla “sijoituspuskuria”, joten tämän summan tulee olla ensi kerralla nousussa.

Summa summarum

Sijoittamisharrastukseni vaikuttaa mukavalta ja helpolta - olen koheltanut suuntaan jos toiseen ilman ainakaan erityisen hyvää ja poikkeavaa strategiaa, ja siitä palkitaan 10 % arvonnousulla.

Tämä ei kuitenkaan kerro lainkaan taidosta, voi kertoa jotain tuurista ja kertoo ennen kaikkea siitä, että pörssit nyt vain olivat kevään nousussa.

Yritän kovasti nipistellä itseäni henkisesti. Tulee neljännesvuosia jolloin luvut ovat samat kuin nyt höystettynä miinusmerkillä. Sitten tulee neljännesvuosia jolloin luvut ovat vielä pahempia kuin nyt. Tärkeintä on pysyä pelissä ja olla hätiköimättä, virheliikkeet huonoimpana mahdollisena hetkenä ovat huonoimpia mahdollisia päätöksiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti