UA-52254593-1

30.9.2017

Ei kahta listautumispohdintaa ilman kolmatta: Terveystalon osakeanti

Ei kahta ilman kolmatta, edes listautumisantien pohdintaa. Olen viime viikkoina käynyt tuoreista listautumisista läpi Roviota ja Titaniumia, joten täydennän sarjan sitten Terveystalolla. Ja heti alkuun sama maininta kuin aiemmissa bloggauksissa, en ole alan spesialisti ja olen lukenut listautumisesitteet vain osittain. Ihan omiani tässä ajattelen ääneen.

Tässä Terveystalon listautumispapereiden kiteytys itsestään (listautumispapereista):

“Terveystalo on yksi johtavista yksityisten terveyspalvelujen tarjoajista Suomessa. Palvelutarjontamme koostuu kattavasta ja integroidusta hoitoketjusta, joka sisältää lähes kaikki lääketieteen erikoisalat. Valtakunnallisen verkoston ja digitaalisten palveluiden johdosta yhtiön tavoitteena on tuottaa terveydenhuollon palveluita afjasta ja paikasta riippumatta.

Vuonna 2016 Terveystalolla oli noin miljoona yksittäistä asiakasta ja noin 2,7 miljoonaa lääkärikäyntiä, mikä vastasi noin 12 prosenttia kaikista Suomen lääkärikäynneistä. Terveystalon erilaiset asiakasryhmät luovat vakaan pohjan kasvulle.”

Listautumisanti on ollut auki toissapäivästä ensi viikkoon, eli 28.9.-6.10. Osakkeita saa 9,76 euron kappalehinnalla. Kyse on sekä  osakeannista että osakemyynnistä. Uusia osakkeita on tulossa noin 10,3 miljoonaa, ja vanhat omistajat myyvät enintään 62,8 miljoonaa osaketta. Markkina-arvo voi nousta 1,25 miljardiin.

Talousluvuissa vertaan nyt alkuvuotta 2017 ja alkuvuotta 2016.

6,8 miljoonaa, 2,7 miljoonan sijaan. Tämä irtoaa 344,2 miljoonan liikevaihdolla. Liikevaihto on kivassa nousussa, vuosi sitten 281,3 miljoonaa. Kun tästä vetää päätelmiä loppuvuodeksi, niin liikevaihto lienee tänä vuonna reilusti päälle 600 miljoonaa.

Liikevoitto on 4,9 %. Ei erityisen hyvin. Oman pääoman tuotto on 5,7 %, sekin aika matala. Omavaraisuusaste 37,2 %.

Sinällään nämä luvut ovat aika matalia, mutta keväällä Terveystalo osti sekä Diacorin 113,7 miljoonalla ja Porin lääkäritalon 32,4 miljoonalla. Tämä notkauttaa lukuja, mutta nostaa toiveita tulevalle.

Koska puoli vuotta on huono mittari, pikatsekkaus vielä viime vuosien suunnasta. Liikevoitto ennen poistoja ja arvonalennuksia on mukavassa nousussa: 2014 6,8 %, 2015 8,4 % ja 2016 9,6 %.

Tämän tarkemmin en mene lukuihin. Kannattaa vilkaista Aloittelevan sijoittajan blogi parin päivän takaa.

Mitä tästä tuumailen? Lähden positiivisista negatiivisimpiin.
  • Terveystalolla on kyllä kasvupotentiaalia, etenkin jos sote-uudistus valinnanvapauksineen hoidetaan yhteiskunnan vinkkelistä sen verran huonosti kuin nyt näyttää.
  • Terveystalon vahvuus on yksityiseksi toimijaksi aika laaja skaala. On työterveyspuolta, yksityistä puolta ja kohta ehkä julkisten palveluiden operointia. On diagnostiikkaa, ja on sairaalatoimintaa.
  • Talous on hyvällä tolalla, ja se näkyy hinnassa. Aika vakaa suorittaja tässä voi olla tarjolla.
  • Kasvusauma ei kuitenkaan ole samaa luokkaa kuin vaikka Roviolla. Markkina on rajallinen, kilpailua tulee enemmän jos markkinaa on enemmän.
  • Huomaan olevani varovainen. Hinnoittelu ei ole ihan halvimmasta päästä, pikemminkin lähellä kattoa kuin lattiaa. 
  • Uusien ja vanhojen osakkeiden suhde on noin 1:6. Tämä on huono juttu. Mieluummin toivoisin kasvupyrkimyksiä kuin omistuksen vaihtoja. Vanhat omistajat - sanotaan - tietävät milloin kannattaa yrityksestä irtautua. Tässä on hieman samaa kuin Roviolla, vaikka kasvusta puhutaan, niin pääosin omistusta vaihdetaan.

Kuten arvannette, en ole tähänkään lähdössä mukaan. Minua kyllä houkuttaa terveyspuoli esimerkiksi Pihlajalinnan tai Terveystalon muodossa. Mutta tarkastelen nyt mihin suuntaan hinnat liukuvat.

4 kommenttia:

  1. Surkeet marginaalit, kallis ja sijoittajavihamielinen hallitus.

    Edellisellä kerralla IPO-hinta 2.4€, P/E > 100, ei osinkoa ja lunastus pari vuotta myöhemmin 2€. Kylläpä luotiin omistaja-arvoa.

    Tuolloin johto oli joko sitä mieltä, että (a) firman tulevaisuus näytti risuiselta eli myykää heti nyt tai (b) firman tulevaisuus näytti hyvältä mutta silloinen hinta oli niin poskettoman kallis että nyt kannattaa myydä. Kunnollinen johtohan ei myisi firmaansa koskaan, jos uskoo firmansa tulevaisuuteen.

    Terveustalo on paska firma. Ei mitään osinko track recordia eikä sitä ole myöskään luvassa, koska rahat menee kasvuun. Erittäin todennäköisesti 10v päästä kyseistä puljua ei ole listattuna enää ollenkaan.

    Maailmasta löytyy runsaasti miljoona kertaa laadukkaampia firmoja, joilla on sijoittajaystävällinen johto. Esim. Novo Nordisk, Johnson & Johnson, Becton & Dickinson, Varian Medical Systems jne.

    Yllä mainitut firmat tulevat 80% varmuudella tuottamaan paremmin kuin surkea Terveystalo seuraavan 10v aikana pelkällä buy-n-holdilla.

    VastaaPoista
  2. Tuota pörssisahausta vuosia sitten en seurannut kovinkaan tarkasti, mutta onhan tässä taustalla "hähmyinen" menneisyys :)

    Kieltämättä kysymys kuuluu, että mikä erottaa tämän maltillisemmin hinnoitelluista kotimaisista kilpailijoista (mm. Pihlajalinna) tai kansainvälisistä jäteistä, kuten nuo listaamasi. En ole varma kuin yhdestä lottokupongista, eli jos sote-uudistus tehdään sote-firmojen ehdoilla. Se antaisi sauman lyhytaikaiseen hyötyyn.

    Kasvu ilman omistajille tulouttamista on haastava asia. Jos ei itse päätä irtautua ja nousua seuraa lasku, on kyse vain ja ainoastaan toteutumattomasta potentiaalista. Itse huomaan arvostavani yrityksiä jotka sekä maksavat omistajille, että kasvavat. Näitäkin löytyy.

    VastaaPoista
  3. Terveystalossa on ovi käynyt tiheään, kun etenkin Diacor-ajan henkilöstö on lähtenyt. Lääkärit odottelevat jopa kuukausien ajan palkkioitaan ja henkilöstö on tyytymätöntä, tavan IT-ongelmatkin yhdistymisen kapuloina. Kun firma ei huolehdi tärkeimmästä pääomastaan, en minäkään aio tehdä annilla kuin pikavoiton. Harmi!

    VastaaPoista
  4. Ilman kunnollista track recordia (vahintaan 20v listattuna) ei mihinkaan osakkeeseen kannata sijoittaa vuosien saastojaan.

    Puheet ovat aina puheita mutta tosipaikan tullen vain teoilla on merkitysta. Sijoittajan on pakko nahda vahintaan kaksi suhdannehuippua ja taantumaa yrityksen track recordissa ja sijoittaa ainoastaan silloin jos kaikista niista selvittiin kuivin jaloin.

    Terveystalolla ei ole nayttaa mitaan track recordia ja se edellinenkin lyhyt listautuminen oli pelkkaa kusetusta.

    Eli jos sijoitus ei ole "time tested", niin se kannattaa unohtaa.

    Spekulointi on uhkapelia.

    VastaaPoista