UA-52254593-1

24.4.2017

Neljännesvuosikatsaus 4/2017: sijoitusvarallisuus lähellä 60 000 euroa

Uusi vuosineljännes, uusi varallisuuden tarkastelun aika. Myönnettäköön että siihen malliin on ollut kiire, että raportoinnin myöhästymisen lisäksi myös luvut on poimittu vasta kuun puolessa välissä. Mutta höpinät sikseen ja asiaan.

Sijoitusvarallisuuteni on nyt 58364 euroa. Se on 1980 euroa enemmän kuin vuodenvaihteessa, aikana jolloin sijoitin vain 500 euroa lisää. Mutta näytetään nämä mieluummin kuvina.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy sijoitusvarallisuus ja uudet sijoitetut eurot, aina siten, että punaisella ovat kyseisen neljänneksen uudet sijoitukset. Tästä näkee, että nousua on, vaikken ole paljoa uusia euroja sijoittanut puoleen vuoteen. Olisin kenties voinut tilejä kaivella, mutta kun säästötilillä on edelleen päälle 6000 euroa odottamassa, ei ole hoppua.


Tässä on sitten sama siten, että uudet sijoitukset on esitetty kumuloituvasti. Tästä näkee hyvin, että sijoitusten tuotta heilahti vuoden 2016 alussa aika alas, josta se on sitten lähtenyt nousemaan.

Seuraavaksi sitten kuva, jossa on varalisuuden muutos euroina vuosineljänneksittäin. Tässä ovat mukana myös sijoittamani eurot, eli tämä ei ole pelkkä tuoton esittämisgraafi. Eli tähän suuntaan olen menossa.

Loppuun suosikkikuvani: montako euroa ole plussalla, kiitos sijoitusharrastuksen. Tällä hetkellä noin 13 500 euroa. Tämä  on siis ero nollakorkoisen tilin ja sijoittamisen välillä. Huomioikaa muuten, että minulla osingot (miinus verot) menevät suoraan sijoitustilille - tässä näkyvät siis myös osingot.

Yhteenveto

Sijoituselämäni jatkuu tasaiseen tahtiin. Ostelen kun on ostamisen paikka. Noin 10 % varallisuudesta on odottamassa tilillä sopivia ostohetkiä. Lisäeurojen satsaustahtini on aika hiljainen, osin juuri edellämainitusta syystä, ja osin kun on muita menoja.

3 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä ja tuottoisalta tuo sinun sijoitustoiminta. Analyysisi luo itsellesikin uskoa sijoittamisen kannattavuuteen!

    VastaaPoista
  2. Aika lailla tuuria ja malttia on myös mukana. Ja viime vuodet ovat ylipäätänsä olleet aika tuottoisia osakkeisiin sijoittavalle.

    Tajusin muuten, että yhdessä graafissani on virhe. Tuolla tarjoillaan kahta eri euromääräistä sijoitusten tuottoa. Korjaan illalla.

    VastaaPoista