UA-52254593-1

31.1.2017

Yhdysvaltain sekava poliittinen tilanne: Notkahdus tulossa?

En yleensä spekuloi maailmanpolitiikalla (tässä blogissa), mutta kaipa sitä tarvitsee venyttää rajoja. Viime päivinä olen alkanut tarkkailemaan mitä yrityksiä olenkaan ajatellut ostavani, ja millä hinnalla aion aloittaa. Lisäksi en ole mennyt tekemään ostotoimeksiantoja, vaan suunnittelen katsovani ensin mitä tapahtuu.

Käytännössä: sisälläni on vahva tunne, että kohta on edessä kurssinotkahdu, isompi tai pienempi.

Osin tuo on ihan matematiikkaa, aina notkahduksia ennenkin tullut.

Mutta ennen kaikkea epäilen, että Donald Trumpin presidentiksivalinta alkaa näkymään. Valinnan jälkeen kurssit nousivat uusiin ennätyksiin, mutta nyt kun todellinen "tekemisen aika" alkaa, ihan varmana kaveri tekee jotain joka aiheuttaa kursseissa paniikkia. Osakekurssit kun seuraavat fiiliksia, ja impulsiivinen kaveri maailman ykkösroolissa saa taatusti aikaan kaikenlaisia fiiliksiä.

Havaihduin tähän tunteeseen kun katselin kuvia JFK:n lentokentältä, joka oli ruuhkainen ja pienessä kaaoksessa epäselvän tilanteen takia. Käytännössä siis presidentti määräsi asetuksen jossa tiettyjen maiden kansalaiset muuttuvat laittomiksi maahantulijoiksi sillä samalla hetkellä, vaikka luvat ovat kunnossa.

Miettikää nyt. Nouset lentokoneeseen, sylissä kaikki tarvittavat dokumentit. Saavut perille, ja sinut viedään kuulusteluun koska jotain on linjattu kun olet ilmassa. Sitten sinulle kerrotaan, että nyt oletkin laiton maahantulija, ja tilanteesi on nyt epäselvä.

Unohdetaan nyt että kyseessä on Yhdysvallat. Eikös tuo kuulosta jotain diktatuurilta jossa johtajalla on hieman liikaa valtaa ja hieman liian vähän kykyä käyttää sitä? Kuulostaako tuo demokraattiselta oikeusvaltiolta vai kriisissä oleva valtiolta?

Ja jos tästä johtaa päättelyketjun omaan sijoitustoimintaani, niin oletan, että varakassalle tulee kohta käyttöä. Tässä muutamia spekulaatioita.
  • Yhdysvallat voi suistaa muita maita "pistemäisesti" talouskriisiin kummallisilla puheilla ja tulleilla: esimerkiksi Meksiko.
  • Yhdysvallat voi suistaa oman talouden kriisiin, jota muu maailma seuraa. Esimerkiksi niin pitkälle viedyillä kummallisuuksilla että maan sisällä alkaa kuohua.
  • Yhdysvallat voi suistaa muuta maailmaa talouskriisiin esimerkiksi tuontitulleilla, joka heijastuu kaikkialle, myös Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat on kuitenkin niin iso että se on taloudelisesti aika itsenäinen, joten vaikutus näkyy ensin muualla. Mutta pian perään myös yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
  • Voi tulla jotain maailmanpoliittista kriisiä, tyyliin uusia alueellisia sotia tai vastaavia. Joka ainakin hetkellisesti näkyy myös talouspuolella.
Jokusen vuoden ajan kurssit ovat heiluneet kun on epäily Venäjän tulevia toimia, osin aiheesta (Krim) ja osin spekulatiivisesti. Kysymys kuuluu onko Yhdysvallat matkalla samaan, siis muulle maailmalle epävarmaan ja poukkoilevaan suuntaan. Tuollainen epävarmuus on yritystoiminnalle aina paha.

Tosin oletteko huomanneet, että Venäjä on vaan ihan hiljaa? Kreml vaikuttaa saavan kaikkea mistä on viime aikoina toivonut, nakertuvan Euroopan ja sisäänpäin kääntyvät Yhdysvallat. Voi olla että Venäjä ottaa ihan rennosti seuraavat vuodet, ja antaa muiden tehdä omia maaleja.

On paljon asioista joihin en voi vaikuttaa, mutta sijoituseurojeni sijoitushetkiin voin. Siihen siis valmistaudun.

7 kommenttia:

  1. Samaa odottelen itsekkin. Trumpin puheet nosti kurssit taivaisiin ilman, että mitään olennaista ois tapahtunu yritysten tuloskyvyssä, jossain vaiheessa tuommonen piikki kääntyy myös alaspäin. Jos otetaan tuohon päälle vielä Trumpin suunnitelmien täysi mahdottomuus niin sukellus tulee olemaan luultavasti erittäin syvä, edelleen vaikka yritysten tuloksentekokyvyssä ei ole tapahtunut mitään erikoisempia muutoksia suuntaan tai toiseen.

    Tullimaksujen määrääminen, työpaikkojen siirtovaatimukset takaisin jenkkeihin, yritysverojen laskut, palkkojen nostot, jne. tarkottaa väistämättä sitä, että tuotteiden hinnat nousee, mutta yritysten tuloksentekokykyä ne ei välttämättä nosta vaan tilanne on täysi +/-0.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa muistaa että kyseisen "demokraattisen oikeusvaltion" aiemmat presidentit lähinnä pommittivat noita valtioita, nykyinen presidentti vain kieltää niistä tulemisen. Minun mielestäni parempi näin mutta tokihan Trump on Hitler ja natsit sitä ja tätä ja fasismi ja maailmanloppu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös Trumpkin jo valtuuttanut ensimmäisen iskunsa. Tuskin tuossa suhteessa tulee isompaa muutosta viime vuosikymmenien linjaan.

      Olennaisin pointti ei mielestäni ole, että mistä maasta saa tulla ja mistä ei. "Osakekurssiheilahteluteoriani" perustuu ihan vain siihen, että tulee yllätyksiä. Ja kun tulee yllätyksiä, ne ovat joskus pörsseille negatiivisia yllätyksiä. Ja sitten kurssit tippuvat, ja ostoksille...

      Poista
  3. Nää, jatkan ostoja. Osingot rullaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat, kunhan kurssit hieman laskevat. Viime päivinä olen laskeskellut että mikä on "riittävästi" laskenut lähtötilanne, eli millä euroilla mihinkin yritykseen kiinnityn.

      Poista
  4. Itse uskon myös, että notkahdus on tulossa. En vaan yhtään osaa sanoa koska. Syyksi voi päätyä Trumpin harkitsematon teko, korkojen nousu tai luultavimmin joku, jota kukaan meistä ei osaa ennalta ennustaa. Itse jatkan siitä huolimatta strategiani mukaista toimintaa eli holdaamista. Lisääkin ostan jo rahaa ja sopivan hintaiseksi arvioimaani ostettavaa löytyy.

    VastaaPoista
  5. Kiinan reaktioo odottelen. Katsotaanko siä että trump vain 4-8v pressana. Siihen asti pidetään välit viileinä ja touhutaan enempi euroopan kanssa. Vai laittaako ne jenkkilän polvilleen? Markkinat kyllä aika rikki mikä näkyy esimerkiksi brexitissä. T:pantti

    VastaaPoista