UA-52254593-1

17.12.2016

Uusi hankinta: S-Metsärahasto

Päädyin uuteen hankintaan: sijoitin 200 euroa uuteen S-Metsärahastoon. Taustalla on lukkarinrakkautta. Joskus taannoin vastasin "mitä olen mieltä S-Pankin rahastoista” -kyselyyn. Sanoin sitten, että rahastonne ovat tyhmiä kun juoksevat kulut ovat isoja, perustakaa vaikka metsärahasto johon pääsee kiinni pienillä summilla. Siitä suomalaiset tykkäisivät.

No, näemmä sitten perustivat metsärahaston johon pääsee kiinni pienillä summilla ja josta suomalaiset varmaan tykkäisivät. Hyvä niin. Vielä en ole saanut Prisman lahjakorttia palkkioksi, enkä varmaan saakaan. Taisi olla nimetön kysely.

Lisäksi taustalla on rakkaus metsään. Sen omistaminen on kivaa. Siitä tulee hyvä mieli. Osin tästä syystä omistan Uudenmaan verran Yhdysvaltoja Weyerhauserin kautta, en tosin ole tonnin omistuksellani ihan pääomistaja.

Mutta sitten itse metsärahastoon: “S-Metsärahasto sijoittaa pääasiassa Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa sijaitseviin metsiin.” Lisäksi: “metsäsijoittamisessa tuotto muodostuu pääasiassa puuston kasvusta, puun myymisestä ja puun hintojen noususta. Lisäksi rahasto voi jalostaa omistamiaan metsäkiinteistöjä lohkomalla ja kaavoittamalla niitä.”

Minimimerkintä on 200 euroa. Merkintäpalkkio on 4 %. Tuo on tuntuva, mutta siihen on ihan hyvä syy, kiinteistöjen varainsiirtovero on samankokoinen. Myyntipalkkiot lähtee viidestä prosentista, ja tippuu prosenttiin kun on mukana tarpeeksi monta vuotta.

Kuten vastaavissa, kulujen osuus on melko suuri, 1,8 %. Tosin siihen on ihan hyvä syy, jos olette puita kaadelleet ja risusavotalla olleet, niin tiedätte että hiki tulee. Ja jos on paarmoja, tulisi metsureilleen maksaa vaikka tuplapalkka koska paarmat ovat niin kauheita otuksia. Vaikka minun voitoistani, koska se on oikein ihmiskuntaa kohtaan.

Puu tuottaa aika tasaisesti, edes taantuma ei juurikaan notkauta puun arvoa. Puuta tarvitaan nyt ja jatkossa. Metsään sijoittaminen on siis matalariskistä, jonka kääntöpuolena on sitten maltilliset tulot ja kohtalaiset hallintomenot.

En usko, että metsärahastosta tulee minulle vakiosijoituskohde, mutta katsotaan. Tämä on minulle ennen kaikkea uteliaisuudesta kumpuava hankinta, tulenpahan seuranneeksi miten tuo pyörii. Lisäksi pitää sijoittaa varallisuutta mitä moninaisimpiin suuntiin, jotta perikunnalla on joskus kirottavaa.

Loppuun videoupotus joka osoittaa kuinka analyyttinen ja järkiperustainen harkinta on minulla tässä taustalla:


7 kommenttia:

  1. Sisältääkös tuo 1,8 % hallinnointipalkkion lisäksi myös oikeat metsänhoitoon liittyvät kulut?

    VastaaPoista
  2. "Lisäksi pitää sijoittaa varallisuutta mitä moninaisimpiin suuntiin, jotta perikunnalla on joskus kirottavaa.". Tämä oli hersyttävän hyvä letkautus. Pitäisi melkeinpä lainata omaan sijoitussuunnitelmaan. :)

    VastaaPoista
  3. Tuo 1,8 prossaa pitäisi kattaa juoksevat kulut, yhdellä poikkeuksella. Metsänhoidossa vakio on, että esim. puuta myydessä istutetaan uusia tilalle. Eli puun keruusta saadaan rahaa, mutta summa vähenee kun samantien hoidetaan metsää.

    Eli oletan että tuota kautta osa kuluista kiertyy toiselle momentille. Luin paperit vain pikaisesti, esitteessä ei mielestäni menty tälle tasolle.

    VastaaPoista
  4. Nuo ehdot kannattaa lukea aika tarkasti ennen sijoituspäätöksen tekemistä:

    Esitteestä:
    "Rahaston juoksevat kulut (arvio) ovat 1,80 %/v. Luku sisältää hallinnointi- ja säilytyspalkkiot sekä mahdollisesti sijoituskohteena olevista rahasto-osuuksista perityt hallinnointi- ja säilytyspalkkiot."

    Eli ei pidä sisällään esim. metsänhoitokuluja, vaan pelkän hallinnollisen läskin.

    Säännöistä:
    "Muut rahastosta veloitettavat kulut

    Rahaston kiinteän hallinnointipalkkion ohella rahaston varoista veloitetaan kaikki kulut, kustannukset, vastuut ja palkkiot (mukaan lukien metsänomaisuuden hoitoon ja hallintoon liittyvät kulut, lakimiesten, tilintarkastajien ja muiden rahaston toimintaan liittyvien ammattimaisten neuvonantajien kulut, kustannukset ja palkkiot) jotka syntyvät rahaston toimintaan, hallintoon, rahoitukseen, liiketoimintaan tai sijoituksiin liittyen."

    Eli 1,8 % + kaikki muut kulut. Suolaista sanoisin.

    VastaaPoista
  5. Hetkeksi minäkin innostuin, mutta luin samat printit kuin edeltäjä... Too expensive. Kerrohan miten tämän kanssa itselläsi etenee.

    VastaaPoista
  6. Hyviä tarkennuksia. Taisin lukea materiaalin vajaasti, tai sitten pikasilmäilin liikaa. Kenties tuntui liiankin ilmeiseltä ratkaisulta että hallintokulut ovat byrokratia ja metsänhoito ujutetaan myyntihin. Aika pirullinen tuo lakimiehet ja rahoituksenhankkimiskulut eivät ole rahaston juoksevia kuluja -kohta.

    No mutta, eipä tuo silti asiaa osaltani muuta. Pieni sijoitus ja ryhdyn seuraamaan sen muutosta ajassa. Raportoin täälläkin, mutta veikkaan että vain kerran vuodessa -tahdilla.

    VastaaPoista
  7. Minä taas näkisin asian niin, että nuo metsänhoito tms. kulut ovat kuluja, jotka ovat kuluja myös silloin kun omistetaan metsää suoraan. Ja metsäntuotosta on nuo kulut vähennetty, joten en pitäisi niitä rahaston ylimääräisiä kuluina.

    VastaaPoista