UA-52254593-1

9.10.2016

Nordean (sijoitus)asiakkaaksi osa 3: Miten pienissä erissä ostaminen näkyy käytännössä?

Taustaa. Siirsin osan sijoitustoiminnastani, käytännössä osakkeiden suorat omistukset, Nordeaan.

Tavoitteena oikeastaan kaksi asiaa:
  1. Mahdollisuus ostaa pieniä eriä kerralla sallii minulle “harrastamisen” - saa ostella osakkeita usein eikä kerran kahdessa kuukaudessa.
  2. Voin ajastaa automaattisia ostoja putoaviin kursseihin, eli ostaa “kuoppavaiheessa” lisää sitä, mitä muutoinkin olen päätynyt ostamaan. Tämä on osoittautunut minulla toimivaksi taktiikaksi.
Nyt olen siinä vaiheessa, että voin jo vertailla osto ja välityskuluja. Omega Healtcaren osake on laskenut kuin tilauksesta, joten olen päässyt testaamaan uutta metodia. Puhun dollarihinnoista, se on selkeintä.

Olen nyt ostanut Omegaa kuudessa eri erässä. Ensimmäinen ostos oli hintaan 36,47 dollaria osakkeelta, viimeisin 33,47. Kurssi on siis tippunut melko lyhyessä ajassa kahdeksisen prosenttia. Jos joku miettii miksi tipahdus, niin mitään yksittäistä erityisen painavaa syytä en tiedä. Tyyliin pelkoa koronnostoista, normaalia heiluntaa jne. Omega myös kasvaa vauhdilla, joka lisää (koronhoitolainojen) riskisyyttä.


Jos olisin ostanut kaikki 32 osaketta kerralla kalleinpaan hintaan, olisin maksanut 1167 dollaria. Halvin hinta olisi ollut 1071 dollaria. Nyt jäin tuohon väliin (1122 dollaria).

Välityspalkkioita olen maksanut Nordean maksimin, prosentin verran. Nordnetillä yksi kertaostos olisi tuonut lisäkulua kuutisen dollaria. Sen sijaan Lynxillä olisin säästänyt noin samaiset kuusi euroa.

Tulkinnasta riippuen siis säästin parhaimmillaan 46 dollaria. Tämä siis jos ottaa vertailukohdaksi ensimmäisen ostoshetkeni.

Mitä tästä oppia?

Aina voi spekuloida mihin hintaan sattuisin ostamaan jos tekisin entiseen malliin yksittäisiä noin tuhannen euron ostoksia. Nyt voin ensinnäkin paremmin taata etten nyt osta ainakaan kaikkein kalleimmalla hetkellä, ja toisaalta voin lisätä ostosmääriä kurssien tippuessa. Kumpainenkin painaa keskiostohintaa alaspäin.

Tämän päätteyketjun ongelma on, että saatan alitajuntaisesti selitellä jo tekemääni valintaa parhain päin. Mutta alustavasti minulla on sellainen tunne, että kun yksittäisten hetkellisten valintojen sijaan teen etukäteen osin matemaattisia ostotoimeksiantoja, olen kurinalaisempi ja tulen ostaneeksi piirun verran halvemmalla.

o o o

Tämän aiheen ulkopuolelta. Etenkin REITtien kurssit tippuivat parin viikon ajan, mutta tasaantuivat loppuviikosta.

Hetken jo murehdin että tulenko käyttäneeksi kaikki pelimerkkini heti kun kurssit hieman tippuvat. Ei nyt noinkaan, 19 000 euroa tippui noin 17 000 euroon, joten on tässä vielä kassaa jonka kanssa odotella ostohetkiä.

5 kommenttia:

  1. Itsekin vaihdoin noin kuukausi sitten Nordeaan. Etenkin se vaikutti, että nyt voi tehdä pienempiä lisäostoja.

    VastaaPoista
  2. Degirossa sama peli menossa. HCP alkaa olla ostotasoilla.

    VastaaPoista
  3. Olen myös tuota HCP:tä miettinyt. Muille tiedoksi, että Omegan kilpailija, eli hoivatiloja ja REIT.

    Jotenkin hämää miten paljon kuitenkin melko vakaiden hoivatilafirmojenkin kurssit sahaavat. Nuo kuitenkin omistavat tiloja joilla on pitkäaikaisia ja vakaita vuokralaisia. Kaipa tuo kuuluu kuvion luonteeseen, ja pitää tähdätä alamäen loppupäähän.

    VastaaPoista
  4. Voiko Nordnetin arvo-osuustilin siirtää Nordeaan? Minkähänlaisia kuluja tiedossa? Miten nuo säilytyspalkkiot sitten menee? Ostoissa selvästi parempi ois tuo Nordea, mut reilun 5 numeroisen salkun säilytyskulutkin mietityttävät.

    VastaaPoista
  5. Arvo-osuustilin voi siirtää. Siitä voi tulla kuluja. Minulla summat olivat sen verran isoja (joku 50 euroa per osakelaji), että oli halvempaa myydä ja ostaa Nordean puolella samaa tai jotain muuta uudestaan.

    Nordealla pankkikulut (mukaanlukien säilytys) ovat ilmaisia jos täyttyy tarpeeksi monta avainasiakkuuden ehtoa. Kun oli 30 000 euroa sijoituksia (tai vaikka velkaa) plus muutamia muita kriteereitä täyttyi, niin pankkipalvelut ja tilinsäilytykset ovat maksuttomia.

    Sekavaa tuo oli. Avasin asiaa tämän sarjan aiemmin bloggauksissa.

    VastaaPoista