UA-52254593-1

30.8.2016

Osto (viime viikolla): Wells Fargo

Päädyin sitten ostamaan viime viikon lopulla Wells Fargoa kokonaiset kymmenen osaketta, 48,42 dollaria osakkeelta. Puntaroin asiaa viime viikolla, joten ei siitä nyt paljoa enempää.

Tartuin tähän juuri nyt aika lailla vaan Nordnetin* kampanjan ansiosta. Wells Fargo oli ollut harkinnassa jo varmaan puolisen vuotta. Hinta on kohtuullinen, ei ostokuluja. Joten miksipäs ei. Ajattelin siirtyä “kyttäämispuolelle” ja ostella pikku hiljaa lisää, kunhan aukeaa sopivia tilaisuuksia.

Tulen muuten avaamaan sijoitustilin Nordean puolelle. Maksimissaan prosentin välityskulut houkuttavat, voin ostaa pieniä määriä kerrallaan. Pääsen leikkimään aktiivista kaupantekoa, ja ostamaan kuopissa. Tästä lisää joskus.

* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. En kyllä vielä tiedä mitä kaikkea klikkauksen jälkeen pitää tehdä että raha vaihtaisi omistajaa.

3 kommenttia:

  1. Tein saman tempauksen viime viikolla (ja itseasiassa aika samoin perustein :D). Ostin kyllä hyvin pienen siivun 4 kpl 48,47 USD:n kappalehintaan eli hippusen sua kalliimmalla. Jääkäämme odottamaan mitä tuleman pitää...

    VastaaPoista
  2. Wells Fargo kihelmöi itseänikin Nordnetin tarjouksessa, mutta en sitten kuitenkaan tarttunut syöttiin. Syynä oli isyysloman aiheuttama vyönkiristys elo-syyskuussa ja tuumin, että Nordean kautta voin ostaa myöhemminkin edullisin kustannuksin ja pienissä erissä. Wells Fargo on nyt kuitenkin nostettu seurantaan.

    VastaaPoista
  3. Moro! Itsekin sipaisin pienen possan WFC:tä salkkuun. Finanssialaa alkaa olla kohta jo vähän liikaakin salkussa, mutta kun halv... sopuhintaan sai niin pitihän sitä ostaa.

    VastaaPoista