UA-52254593-1

17.12.2017

Presidentinvaaliehdokkaat: miksi johtavilla poliitikoilla on niin vähän osakeomistuksia?

Eilisessä Iltalehdessä käytiin läpi presidentinvaaliehdokkaiden omistuksia Helsingin pörssissä. Linkki uutiseen "IL selvitti: Neljä presidenttiehdokasta sijoittanut pörssiyhtiöihin - Vanhasella yli 100 000 euron osakepotti, Niinistö keventänyt salkkuaan"

Tästä ei pidä vetää liian vahvoja johtopäätöksiä

  • Listassa ovat vain suorat omistuksen Helsingin pörssiin, mutta esimerkiksi ulkomaiset osakkeet eivät ole mukana.
  • Lisäksi rahastot ja sijoituskuoret eivät näy. Ainakin pääministeri suosii sijoituskuorta, voi olla, että moni muukin poliitikko. Sauli Niinistö kertoi 2012, että rahastoja ja joukkovelkakirjoja on puolen miljoonan edestä.
  • Lisäksi suurikin osa varallisuudesta voi olla listaamattomissa yrityksissä. Esimerkiksi Paavo Väyrysellä on käsittääkseni Pohjanrannan tila kaikenmoisine oheistoimintoineen, ja hotelli Virossa.
Mutta silti. Esimerkiksi ministerien sidonnaisuuksissa löytyy tieto, että kuudella ministerillä ei ole osakkeen osaketta eikä rahasto-osuuden rahasto-osuutta. 

Voi olla, että näin se keskimäärin menee. Iso osa ei harrasta sijoittamista, varallisuus on etenkin kodin ja mökin seinissä, sekä välillä myös sijoitusasuntojen sellaisissa.

Silti tämä minua ihmetyttää. Politiikan huipulla olisi hyvä hahmottaa yrityselämää. Sen ymmärrän, että voidaan haluta vältellä etenkin tiettyjä valtio-omisteisia yrityksiä. Joku Finnair tai Fortum voi tuoda eturistiriitoja, kun asia voi olla valtioneuvoston pöydällä. Mutta monissa yrityksissä riskejä ei ole, ja ulkomaisissa yrityksissä sekä rahastoissa vielä vänemmän.

Toki yhden hyvän perusteen keksin - aika ei riitä. Siitä on monilla pulaa. Mutta tuo on asia joka haittaisi etenkin suoraan osakeomistamista, ei niinkään rahastoja tai muita helppoja säästämismuotoja.

13.12.2017

Ostoksilla kapean veden takana: Handelsbanken

Koittipa tämän viikon alku. Kirjauduin tovin jälkeen verkkopankkiini, ja olin näemmä käynyt ostoksilla. Ostin viime viikon lopulla 16 Handelsbankenin osaketta, kappalehinnalla 110,60 kruunua.

Ehei, kukaan ei ole hakkeroinut tiliäni enkä ole (tietääkseni) dementoitumassa. Ihan vaan kauan sitten naputellut ostorajat tulivat vastaan. Toimeksiantojen laittaminen kauan etukäteen on hyvin käytännöllistä, ainakin minun tavassani toimia.

Handelsbankenia omistan nyt 93 osaketta, tämän hetken arvolla 1077 euroa. Pienomistaja olen vielä. Enää noin 119 miljoonaa vastaavankokoista ostosta, niin omistan koko lafkan.

Aiempia tekstejäni Handelsbankenista löytyy täältä.

10.12.2017

Askelia lifestyle-bloggaukseni suuntaan: Tekee mieli hankkia auto

Olen päälle nelikymppinen mies, enkä ole ikinä omistanut autoa. Olen ajoittain sellaista vuokrannut, plus ystävien ja sukulaisten autoja on ollut ajoittain lainassa. Ennätys tai olla puolen vuoden laina.

Aina syksyisin, marraskuun pimeydessä, minulle pukkaa loskassa kävellessä ajatus, että auto helpottaisi arkea. Olen taistellut läpi pimeiden kuukausien kevään puolelle, ja se tunne on mennyt ohi.

Autottomuus on osasyy siihen, että minulle on kertynyt varallisuutta. Sen 200-300 kuussa, jota auto olisi ainakin kustantanut, olen sijoittanut. Eli varmaan jokunen kymppitonni on jemmassa tai lainat pienempiä ihan tuon linjauksen seurauksena.

Vaan kaksi asiaa on muuttunut:

Vanhemmat ovat jo eläkkeellä, eikä heillä olen enää kahta autoa. Aiemmin pääsin nauttimaan suvun sisäisestä Citycarclubista: auton sai lainaan kun pyysi. Tankata piti.

Yksinhuoltajuus on ajoittain pirun raskasta. Ei niinkään henkisesti, vaan logistisesti. Tarvitsee viedä ja hakea jne. Jos joku lapsista kehittäisi kuskaamista vaativan harrastuksen, olisin ongelmissa. Olen ajoittain ihan naatti.

Bonuksena vuokraan mökkiä ja käyn siellä julkisilla antamassa avaimia ja hoitamassa paikkoja. Säästäisi tunteja jos kävisi autolla.

Olen aina ajatellut, että sijoitukset turvaavat arkea. Onko nyt hetki kun tarvitsee käydä jemmahillopurkilla? Ei tässä edes säästöihin tarvitsisi koskea, mutta säästötahti heikkenisi.

Sitten spekulaatioon.

Voisinko keventää arkea muilla keinoin? Enpä oikein. Lasten kavereiden vanhempien kanssa on jo kimppakyytejä, ei voi muuttaa “keskeisimmälle paikalle” asumaan ja muutoin olen hionut arkea käytettävissä olevin keinoin.

Voisin vuokrata mökkiä kalliimmalla (jolloin sitä vuokrattaisiin vähemmän, mutta voisin tienata lähes yhtä paljon) tai voisin rajata aikoja jolloin sitä ei voi vuokrata. Tässä ongelma on, että sehän merkitsisi pienempiä tuloja. Enkö voisi sitten hankkia autoa ja saada edelleen isompia tuloja?

Selkeitä plussia auton omistamisesta

  • keventäisi arkea
  • mahdollistaisi retkeilyn ja oman harrastamisen
  • helpottaisi mökilläkäyntejä (vuokraaminen ja omat käynnit)
  • helpottaisi sukulointeja
  • helpottaisi lasten harrastuksia

Selkeitä miinuksia auton omistamisesta

  • rahaa menisi satasia kuussa
  • tulisi omaa hoidettavaa (renkaidenvaihdot, siivoamisen jne.)
  • voisin laiskistua, ei ole niin lyhyttä matkaa jota ei voisi autolla ajaa

Auton lyhytaikaiset vuokrat eivät ole ratkaisu. Joutuisin ensin menemään bussilla hakemaan tuota autoa, jolloin menisi ensimmäinen tunti siihen, että saisi auton alleen ja lapset kyytiin.

Jos päätyisin hankkimaan auton, se maksaisi. Mutta paljonko, ja miten voisin minimoida turhat kulut?

Kustannustehokkain ratkaisu olisi hankkia pienehkö, muutaman vuoden vanha auto. Ei tarvitse olla luksusmerkkejä. Sellaisia saa tyyliin 10 000 eurolla. Viistoperällä tavaraa saa mukaan yllättävän paljon etenkin jos laittaa takapenkit alas, eikä minulla nyt ihan suurperhe ole. Pieni auto ei hillittömästi kuluta, ja maltillisen vääntövoimainen moottori usein kestää.

Jos ajatellaan että 10 000 euron autolla ajaisi seitsemän vuotta ja se menisi romutukseen, niin hinta per kuukausi olisi itse hankinnalle 120. Vakuutukset ja verot joku 600 euroa vuodessa eli 50 kuussa. Ikäviin korjauksiin jos varaisi 1200 vuodessa, eli satasen kuussa. Näin kokonaiskulu olisi 270 kuussa.

Toinen vaihtoehto on, että ostaisi uuden auton pitkällä takuulla. Noita löytyy 5 tai 7 vuoden takuita. On kalliimpaa, mutta jos ajaisi vähän, hoitaisi hyvin ja huolehtisi takuun mukaisesta toiminnasta, niin “toimintatakuu” olisi pitkä.

Siihen tietty bensat päälle. Ne liittyvät sitten käyttöön, joten voivat olla paljonkin, mutta iloisin vaihe eurojen käytössä kuitenkin.

Miten sitten hioa kuviota ettei maksa liikaa:

Voisinko vuokrata autoani? Esimerkiksi shareitin kautta tuo onnistuu. Jos saisin vuokrattua autoa esimerkiksi satasella kuussa, tiputtaisi se menoja. Koska pärjään myös ilman autoa, ei ajoittainen autottomuus olisi ongelma. Tuohon pitää ottaa erillinen vakuutus (varmaan vähän isompi), enkä tiedä miten toimivaa tuo olisi. Kenties iso vaikutus.

En kuitenkaan syty. Riski on, että joku haudattaisi viikonlopun kytkintä ja harrastaisi romurallia. Kilometrejäkin tulisi paljon enemmän kuin omassa käytössä. Eli saadut eurot voisivät kääntyä lisäkuluiksi auton elinkaaren ehtoopuolelle.

Mökkiin liittyy myös potentiaalia. Kun.logistiikka olisi helpompaa ja aikaa olisi enemmän, voisin saada pidettyä sitä paremmassa kunnossa. Tämä voisi tuottaa lisää vuokraeuroja.

Mökkivuokrista vähemmän veroja. Kun kävisin mökillä vuokraustarkoituksissa autolla, voi nuo kulut kirjata mökin vuokraamisen menoihin kilometrikorvausten mukaisesti. Vasta voitosta maksetaan veroa, eli teoriassa tästä hyötyisi epäsuorasti. Jonkinmoinen vaikutus.

Voisiko vähentää ulkona syömistä? Kun perheretkeillään, usein syödään ulkona kun kotiin on niin pitkä matka. Ehkä kerran kuussa voisi jättää alkoa syönnin väliin ja kokata kotona. Säästöä kenties 20 euroa. Paitsi jos retkeillään tosi kauas, jolloin taatusti syödään ulkona.

Suunnitelmallisempaa ruokaostoksilla käyntiä. Kun on kiire, niin tulee käytyä siinä kaupassa missä ehtii. Usein kalliissa lähikaupassa. Autoillessa voisi käydä 1-2 kertaa viikossa Lidlissä tai Prismassa ja ostaisi kaapit täyteen jo suunniteltua ruokalistaa. Tämä sekä helpottaisi arkea, että voisi vuolla kuukauden ruokamenoista muutaman kympin.

Kestäisikö talous?

Alkusyksynä sain säästöön (säästötilit plus lisärahaa sijoituksiin) noin 1000 euroa kuussa. Se oli uskoakseni enemmän kuin yleensä, joku 600 lienee lähempänä vakiintunutta tilannetta. On miten on, niin auto lohkaisisi tuosta kolmanneksen tai puolet.

Tosin osamaksukuvioita tutkittuani tulin siihen tulokseen, ettei kannata. Piilokuluja (lainan perustamismaksu 600 euroa, laskutusmaksu 10 euroa kuussa) on sen verran paljon, että parempi on käydä säästötileillä ja myydä hitusen sijoituksia. Eli rahaa menisi heti enemmän ja sitten vähemmän.

Ensi vuonna asumismenoni tippuvat ehkä noin 400 euroa kuussa. Myös päivähoitomaksut jäävät taakse. Sitä kautta tulee enemmän liikkumavaraa. Toisaalta vanhin lapsi on jo pullahtanut ulos lapsilisistä, ja kohta myös elatustuesta. Eli myös toiseen suuntaan on muutoksia. Mutta teoriassa joku 100-200 pitäisi jäädä kuussa enemmän käteen pysyvien menojen muutosten seurauksena.

Minun pitäisi olla tiukka itselleni etten ajalle turhia matkoja. Minulla on etuna taskussa seutulippu, ja olen töissä lähellä Helsingin keskustaa. Olisi typeristä typerintä mennä töihin autolla ja maksaa vielä parkkimaksuja siihen päälle. Eli jos hoitaisin työmatkat nykymalliin pyörällä ja julkisilla, ja aut helpottaisi arkea sen ulkopuolella, niin ei tulisi ajettua turhia kilometrejä.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Ilmeistä on, että autonomistaja minusta tulee. Se on auki etsinkö vähänajetun vanhan auton, vai uuden pitkällä takuulla. Taloudellista järkeä tässä ei ole, mutta jos tarkastelee omaa jaksamista ja säästettyä aikaa, niin sitten löytyy argumentteja.

Selvää on, että tulen seuraamaan kuluja hyvin tarkasti.

6.12.2017

Tarina ensimmäisestä osakeomistuksestani eli kuinka epäsuorasti tarjosin turvapaikan alpakoille ja lapsille

Viime päivinä on kovasti puhuttu Töölöntorin tapahtumista. Poliisi oli mennyt lupaamaan järjestysluvat kahdelle eri tilaisuudelle ja perui sitten jälkimmäisen.

Lastentapahtuma - puput ja alpakat - olivat jäädä mieron tielle,  mutta apuun tulivat HJK ja Telia, jotka tarjosivat käyttöön viereistä jalkapallostadionia.

Hieno ele. Toivottavasti tapahtuma sujuu hyvin.

Minulle tämä on hyvä mahdollisuus kertoa ensimmäisestä suorasta osakeomistuksestani. Oli 1990-luvun loppu. Olin jo kiinni työelämässä ja rahaakin alkoi kertymään.

HJK piti yleisöannin. Yhden osakkeen sai merkitä muistaakseni 2 000 markalla eli noin 330 eurolla.

Minulla ei ollut hajuakaan sijoittamisesta, mutta jalkapalloa ymmärsin. Siispä lähdin mukaan minimisummalla. Sitten minustakin tuli jalkapallomoguli. Oma joukkue ja kaikkea.

Lienee selvää, että tämä sijoitus ei ole ollut tuottavimmat päästä. Olisin vuosi sitten saanut vitosen osinkoa jos olisin muistanut ilmoittaa tilinumeron. En muistanut, en saanut.

Mutta olen minä tästä hyötynyt. Täällä puhuu moninkertainen jalkapallon suomenmestari, päivää vaan. Ja vielä ilman että on tarvinnut edes hikeä vuodattaa.

Tässä kohden jokunen tuttu voi kenties ryhtyä miettimään jos sattuisi tätä lukemaan. On nimittäin olemassa vaihtelevia tulkintoja siitä saako yhden osakkeen omistaja kutsua itseään suomenmestariksi. Suuri enemmistö (eli muut kuin minä) ovat sitä mieltä että pitäisi urheilla ja kaikkea. Minusta yksi osake riittää.

Täältä muuten tietoa miten tuo suomenmestaruus voidaan kirjoittaa. Vaihtoehtoja riittää, piti ihan googlata.

Taloudellisessa mielessä tuo hankinta oli ihan tyhmää. Jos olisin vaikkapa ostanut Coca-Colaa, olisi osakkeen arvo yli tuplaantunut, eikä tee edes mieli laskea paljonko osinkoja olisin ehtinyt saamaan. Vielä vähemmän tekee mieli laskea kuinka paljon ne osingot sijoittamalla olisi ehtinyt saada lisätuottoa.

No, joku ystävä osti auton toinen lähti ulkomaille. Minä ostin yhden osakkeen, retostelin sillä vuosikymmeniä ja kirjoitin vielä bloginkin. Ihan hyvä saldo.

Itsenäisyyspäivänä pitää olla tilaa kaikille. Stadionin avaaminen kyläjuhlia varten on hieno ele, ja myös näin omistajaportaasta tulee vahvasti tukea. HJK:hon palaan bloggausmielessä myös toiste.

Hyvää satavuotispäivää meille kaikille!

3.12.2017

Voiko töissä puhua sijoittamisesta, osa 5: Työkaverini, myöskin sijoitusbloggaaja

Sarjan voiko töissä puhua sijoittamisesta aiemmissa osissa olen väittänyt, että meillä töissä on fiksua porukkaa ja jopa epäilin, että saata vielä yllättyä kun sijoittamisesta talossa puhun. Noh, kesää vasten yllätyin.

Törmäsin näet erääseen sijoitusblogiin jossa oli sen profiilitiedoissa verran tuttua, että tajusin, että taidanpa kyseisen henkilön tuntea. Ajattelin, että on kohteliasta asia varmistaa ja kysyin tuosta (sen sijaan, että yrittäisin hakeutua samaan kahviseuraan ja yrittäisin johdatella keskustelua aasinsiltojen kautta sijoittamiseen).

Ja kyllä, kyseessä on kollega töissä, ja kollega sijoitusbloggausrintamalla. Emme nyt töissä kovinkaan usein ole tekemisissä, mutta joskus kuitenkin.

Kuten huomaatte, varjelen tässä samoin tavoin identiteettejämme kuin vaikkapa Hämähäkkimies ja kumppanit Marvelin sarjakuvissa ja elokuvissa. Melkein yhtä hienosta asiasta tässä onkin kyse. Tämän syvemmälle en mene yksityiskohtiin.

Puoleen vuoteen emme muuten vaihtaneet sijoittamisesta noin sanaakaan, kerran taidettiin hississä todeta, että meillä on hieno harrastus. Kunnes sitten vaihdettiin paljonkin sanoja. Mutta se on toisen bloggauksen paikka se.